Hippu

 

 

IMG_0971_hippuHippu syntyi Lempäälässä 17.01.2006, kasvattajana Huhtalan Helena. Silloin, kun olimme Jepen ottaneet oli jo selvää, että jossain vaiheessa tulee toinen russeli ja se on narttu. Leenan kautta sitten kuulimme, että Lumiriinalle ja Lukalle on pentue suunnitelmissa ja meidän olisi sieltä mahdollista pentu saada.

Hippu ja Jeppe ovat toisilleen sukua, Hipun emä Lumiriina on Jepen puolisisko, eli toisinsanoen Jepen emä Täplä on Hipun mummu.

Hippu on kaikinpuolin kiva russeli. Se on monessa asiassa rohkea, sisukas, avoin ja iloinen. Hippu on varsinainen sylikoira ja se rakastaa kun sitä rapsutetaan, se heittäytyy heti selälleen ja nauttii huomiosta, iltaisin se käpertyy peiton alle kainaloon nukkumaan. Ja sitä russelimaista virtaa sillä riittää.

Temperamenttiakin tytöltä löytyy ja alussa näytti, että Hippu laittaa Jepen tassun alle, mutta nyt Hippu on kuitenkin tyytynyt kunnioittamaan Jeppeä ja elelevät sulassa sovussa.

Hippu on uskomaton koheltaja ja aika uhkarohkeakin! Kokoajan kolhii päätänsä johonkin ja silmät on täynnä roskia, mutta neidillä vaan häntä heiluu kokoajan. Hipun motto tuntuukin olevan ”mikään ei ole este, korkeintaan hidaste”.

 

Hipun kanssa on käyty muutamissa virallisissa näyttelyissä, tuloksena 3x EH, 2 x H, 1 x T.

Kuva 082Agilitya on Hipun kanssa treenattu pienestä pitäen, mutta vasta 12.6.2010 Hippu starttasi ensimmäisen kerran kisoissa. Hippu kisaa nykyään 2-luokassa ja vauhtia on tullut oikein mukavasti, 2-luokasta jo pari nollaakin, joista toinen LUVA-nolla.

 

Hippu on suorittanut myös tokon alkeiskurssin sekä 1. jatkokurssin.

Kettuakin on käyty katsomassa ja viimeisellä kerralla Hippu jo vähän haukkuikin sitä, tarkoitus on jatkossakin käydä kettua katsomassa. Jäljestäminen olisi varmasti Hipulle loistava laji, jos vain omistajat saisivat aikaiseksi tehdä jälkeä vähän useammin. Yksi Hipun mielipuuhista on saalistaa hiiriä ja myyriä, ja tyttö on myös yhdessä luonnonluolassa poikennut katsomassa, mutta luola oli tyhjä.

 

Hipun ensimmäisestä pentueesta jalostusoikeus on kennel Ansometsän Leena Alasorvarilla. Ensimmäinen pentue on syntynyt 26.5.2008, 1 narttu ja 1 uros.

Toinen pentue 20.7.2009, 2 urosta ja 1 narttu.

Hippu on steriloitu syksyllä 2009.

 

Hipun sukutaulu

 

Hipun näyttelyarvosteluja:

 

15.03.2009 Tampere KV, tuomarina Javier Sanchez, Espanja

Propotions with body lenghts should be better. Light and snipy head with round eyes. Good colour and markin. Smooth coat. A bit narrow on hocks. Moves ok but should be more typical.

AVO-EH

 

23.11.2008 Jyväskylä KV, tuomarina Gunilla Gonon-Sabelström:

Tik med korrekt prop. höjd o. längd. Alldeles för tunnt nosparti o. lätta öron uppdragen övro. Linjen välvinklad bak kort överarm.

AVO T (saattaa olla kirjoitusvirheitä tuossa tekstissä, kun en ole ruotsin kieleen perehtynyt)

 

17.11.2007 Jyväskylä, tuomarina Milivoje Urosevic, Serbia

Arvostelu oli saksaksi, joten turvauduin suomennospalveluun: leveä kallo, saksipurenta, syvät otsarypyt, silmät hieman ulkonevat, selkä ei vielä aivan suora, hännän kiinnitys matala. NUO-EH

 

21.07.2007 Suomen SJRT ry:n epävirallinen kesänäyttely Tampereella, tuomarina Hannie Warendorf, Hollanti:

1.5 y. Very elegant bitch, who is a bit snipy in foreforce. Topline can be more straight. Enough angulation behind and in front. Tailset is a little low. Very good body. Very good coat. Would like a bit stronger bone and more power to the move. NUO - EH

 

14.07.2007 Orivesi K, tuomarina Laura Cox:

Nice type & outline. Ears  a little flighty. Preter more strength in head. Good defined stop. Good reach of neck. Ok front. A little long in body. Ok back angul. Loser topline on the move. Needs to move more freely & cover the ground Good size. JUN - H

 

17.03.2007 Kokemäki ryhmänäyttely, tuomarina Paavo Mattila:

Kevytpiirteinen narttu, kevyt kuono-osa, hyvät korvat, kaunis kaula, hyvät rungon mittasuhteet, hento luusto, hyvin kulmautunut takaa, hyvä hännän kiinnitys, miellyttävä luonne, voisi liikkua edestä paremmin. JUN - H

 

18.11.2006 Jyväskylä KV , tuomarina Tiina Taulos:

Vähän hento. Toivoisin paremman ylälinjan. Hyvät eturaajat. Hyvä etuosa. Lanneosa saisi olla lyhyempi. Tummat silmät. Hyvä häntä. Liikkuu hyvin kun viitsii. JUN – EH

 

22.07.2006 Suomen SJRT ry:n epävirallinen kesänäyttely Tampereella, tuomarina Stephanie Rickard, Australia:

This puppy exhibits very goog neck, good topline & tailset and has a very good coat. Her skull is a little roundel(?) as is her eye which gines a foreign look to the head slightly uprisht(?) forequarters and strong hundquarter. She moved quite soundly.